KONSERTIT 2025
LASTEN LAUANTAI
Miniooppera Carmen
KESÄYÖN ONNI - DIANDRA
Upeaäänisen Diandran valitsemia suurien tunteiden iskelmiä, maailman tähtien hittikappaleita ja rakastettuja kotimaisia klassikoita
KESÄILTA KANGASNIEMELLÄ
Laulukurssien opiskelijat esittäytyvät
KARJAPIHASSA
Sopraano Reetta Haavisto ja pianisti Tuula Hällström Ollinahon tilalla
PALKITTUJEN PALUU
Kangasniemen laulukilpailussa 2024 palkitut laulajat
ILTAMUSIIKIT
Kurssien opiskelijoita
AAMUNAVAUKSET
Kangasniemen torilla

Avaimet musiikkiin

Tunnuslauseemme on jo muutaman vuoden ajan ollut Avaimet musiikkiin! Se juontaa tietenkin tutuksi tulleesta logostamme, joka kuvaa kahta toisiaan vasten nojaavaa nuottiavainta. Tuon tunnuksen äärelle kokoonnumme taas nauttimaan monipuolisista musiikkielämyksistä Kangasniemen upeissa puitteissa Puulan rannalla.
Kotikirkon suojissa, sunnuntaisessa avajaiskonsertissa kuulemme kahta osaamisensa yhdistänyttä, nuorista laulajista koostuvaa lauluyhtyettä: inTones ja SEIM Ensemble. Kirkkoon saadaan iloksemme konsertoimaan myös huikean taitava laulaja-muusikko Diandra!
Kesän 2024 Kangasniemen laulukilpailussa palkitut Marjaana Ritanen ja Anna Ginström palaavat Kangasniemi-salin lavalle esittämään lempilaulujaan ja -aarioitaan.
Viime kesän konserttivierailu Ollinahon tilalla sai suuren suosion ja navetan vintti olikin täynnä viimeistä sijaa myöten. Palaamme siis samaan paikkaan Koittilan kauniiseen kylään ja tällä kertaa laulusolistina on Reetta Haavisto, Suomen sopraanotaivaan uusi komeetta. Niin laulukilpailussa palkittujen kuin Reetankin pianistipartnerina on kangasniemeläisillekin jo niin tuttu pianotaiteilija-pedagogi, Tuula Hällström.
Myös kirkossa tapahtuvat Iltamusiikki -nimiset pienet musisointihetket ovat löytäneet uskollisen yleisönsä. Nämä konsertit ovat, ooppera- ja laulukurssien päätöskonsertin ohella, erittäin tärkeitä esiintymistilaisuuksia kurssiemme opiskelijoille.
Kesän viimeisen esityksen keskiössä ovat lapset ja perheet, kun Kansis-keskuksen valtaa Miniooppera Carmen. Sen on jälleen oivaltavaan ja lämpimään tyyliinsä Suomen kansallisoopperalle dramatisoinut ja ohjannut Juhani Koivisto.
Aamuvirkut voivat päivittäin nauttia aamunavauksista Rantatorilla.
Suomen ihana ja valoisa suvi koostuu monenlaisista säistä ja tunnelmista, monista erilaisista musiikkijuhlista ja -tapahtumista. Hyvä niin, koska kyllähän onnistuneeseen kesänviettoon liittyy oleellisesti tasokas ja hyvin esitetty musiikki.
Tämän kesän jälkeen on tullut aika allekirjoittaneiden siirtyä nauttimaan Kangasniemen Musiikkiviikoista katsomon puolelle. Sieltähän ne löytyvät: Avaimet musiikkiin!
Yhteisistä vuosista lämpimästi kiittäen,

Mikko Franck, taiteellinen johtaja

Rilla Kyykkä, suunnitteluvastaava
Tervetuloa korkeatasoisille laulukursseillemme tai oopperakurssille, joka on suunnattu myös korrepetitiosta kiinnostuneille pianisteille.
Maamme eturivin opettajat antavat jokaiselle opiskelijalle innoitusta ja käytännön työkaluja taitojen edistämiseen. Tarjolla on hyvät harjoittelumahdollisuudet, loistava kurssipianisti, esiintymismahdollisuuksia Iltamusiikki-tilaisuuksissa sekä loppukonsertissa.


TERVETULOA KANGASNIEMELLE!
Kangasniemen kunta sijaitsee erämaajärvi Puulan rannalla hyvien liikenneyhteyksien varrella Mikkelin ja Jyväskylän puolivälissä.
Viehättävässä ja vireässä kunnassa on vakituisesti noin 5500 asukasta, kesäisin väkiluku moninkertaistuu, kun vapaa-ajanasukkaat saapuvat nauttimaan Kangasniemen kylistä ja rannoista.